tiistai 1. syyskuuta 2009

Tontteja tarjolle

Kyläyhdistys haluaa olla mukana rekrytoimassa uusia asukkaita kylille. Jos satut omistamaan sopivan tontin rakentamista varten tai muun sopivan tyhjän kiinteistön, laita se myyntiin!
Pyrimme saamaan myytävien tonttien tiedot myös Iisalmen kaupungin nettisivuille.
Ilmoita tiedot Jaanalle, p. 0400 913 227

Suunnistamaan!

Iisalmen Visan suunnistusjaosto järjestää heinäkuussa 2010 kansallisen suunnistuskilpailun Pörsänmäessä Heinuksentien ja Mankontien välisellä alueella.

Tiedotustilaisuus suunnistuskilpailusta pidetään Pörsänmäen nuorisoseurantalolla ke 16.9. klo 19 alkaen.
Toivotamme alueen metsänomistajat sekä
kaikki asiasta kiinnostuneet kyläläiset
tervetulleiksi!
Esitellään mm. kilpailujen järjestelyjä,
aikataulua ja ympäristövaikutuksia.
Kahvitarjoilu.

Taas herkutellaan kalakeitolla

Perinteinen rantakalakeittopäivä sattuu tänä vuonna sunnuntaille 6.9. Tuolloin kaikki Lounais-Iisalmen alueen asukkaat ovat tervetulleita nauttimaan kalakeittoa Nerohvirran uimarannan viihtyisiin puitteisiin.
Taitaa olla jo kahdeksas kerta kun keittoa keitetään ja aina on jostain kumman syystä kaikki saatu syötyä. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea tekijöille.
Laavulla voi myös paistaa makkaroita ja nuotiokahvin saanti on aivan varmaa. Tapahtuma alkaa klo 15.00 ja on kyläyhdistyksen jäsenille maksuton.
Jos jostain syystä käy niin, että ilman haltijat roiskivat vettä, on syytä ottaa sadekamppeet mukaan.
Syönnin lomassa järjestetään nyt toisen kerran kylien välinen petankkiturnaus 3-henkisin joukkuein– viime vuoden voittajan, Kotikylän joukkueen jäsenten päänahat ovat haluttua tavaraa.
Tervetuloa!

”Rosvopaistista” nautitaan myöhemmin syyskuussa

Yhtä varma kuin syksyn tulo, koulujen alkaminen ja iltojen pimeneminen, on rosvopaisti-illan järjestäminen. Maakuopassa kypsytettyä porsasta (huom: ei siis lammasta) maistellaan lauantaina 26.9. klo 18.00 alkaen Muilun pihassa Kotikylässä.
Kannattaa merkitä päivämäärä kalenteriin jo nyt, sillä tapahtumahan on perinteisesti koko perheen mukava illanvietto leikkeineen ja kisailuineen. Tikanheittoa, mölkkyä, arpajaisia ja mitä milloinkin satutaan keksimään – siis positiivisesti suhtautuvien ihmisten yhteen kokoontuminen. Tässäkin tapahtumassa syömäpalat ovat jäsenille ilmaisia, muilta veloitetaan omakustannushinta.